Eurokolikoiden käyttöönotosta lähtien kukin euroalueen maa on voinut laskea liikkeeseen 2 euron erikoisrahoja – alun perin kerran vuodessa ja heinäkuusta 2012 lähtien kaksi kertaa vuodessa. Erikoisrahoilla on samat tekniset ominaisuudet ja sama yhteinen puoli kuin tavanomaisilla 2 euron kolikoilla. Erikoisrahojen kansallisella puolella on kuitenkin erityinen kuva-aihe, joka eroaa tavanomaisten eurorahojen kuva-aiheista. Ainoastaan 2 euron kolikoista saa tehdä erikoisrahoja. Erikoisrahat ovat laillisia maksuvälineitä kaikkialla euroalueella. Niitä voi siis käyttää kuten tavanomaisiakin eurokolikoita, ja maksun vastaanottajalla on velvollisuus ottaa ne vastaan.
Useimmilla erikoisrahoilla juhlistetaan historiallisten tapahtumien vuosipäiviä tai historiallisesti merkittäviä uudempia tapahtumia. Ensimmäisen 2 euron erikoisrahan julkaisi Kreikka, ja sillä juhlistettiin Ateenan vuoden 2004 olympialaisia.
Kolikoiden ulkoasun suunnittelu ja liikkeeseenlasku kuuluvat euroalueen maiden omaan toimivaltaan. EKP:n tehtävänä on hyväksyä yksittäisten maiden liikkeeseen laskemien erikoisrahojen ja muiden kolikoiden enimmäismäärä.
Uusi yhteinen erikoisraha vuonna 2012
Euroalueen maiden kansalaiset ja asukkaat valitsivat Internet-äänestyksessä kuva-aiheen uudelle yhteiselle eurokolikolle, joka laskettiin liikkeeseen vuoden 2012 tammikuussa eurosetelien ja ‑kolikoiden käyttöönoton 10-vuotisjuhlan kunniaksi. Ehdolla oli viisi asiantuntijaraadin valitsemaa kuva-aihetta. Suunnittelukilpailu oli avoin kaikille euroalueen maiden kansalaisille.
Tavalliset ihmiset (nelihenkinen perhe), kaupankäynti (laiva), teollisuus (tehdas) ja energiantuotanto (tuulivoimalat) kuvastavat voittaneessa ehdotuksessa euron kymmenvuotista taivalta merkittäväksi kansainväliseksi valuutaksi sekä euron merkitystä arjessa.
Kolikon suunnitteli Itävallan rahapajan suunnittelija Helmut Andexlinger.
Tähän mennessä euroalueen maat ovat laskeneet yhdessä liikkeeseen kolme erikoisrahaa. Niistä ensimmäisellä juhlistettiin Rooman sopimuksen 50-vuotispäivää maaliskuussa 2007, toisella talous- ja rahaliiton 10-vuotisjuhlaa tammikuussa 2009 ja kolmannella eurosetelien ja ‑kolikoiden liikkeeseenlaskun kymmenvuotisjuhlaa tammikuussa 2012.
Euroalueen maat voivat yleensä laskea liikkeeseen ainoastaan kaksi 2 euron erikoisrahaa vuodessa. Poikkeustapauksissa maat voivat kuitenkin laskea yhdessä liikkeeseen myös kolmannen erikoisrahan, joka juhlistaa jotakin koko Euroopan kannalta tärkeää tapahtumaa.
Näiden kolikoiden kansallisella puolella on yhteinen kuva-aihe, jossa on liikkeeseenlaskijamaan ja juhlistettavan tapahtuman nimi maan omalla kielellä.
Eurokolikot kuuluvat kansalliseen toimivaltaan toisin kuin setelit, jotka kuuluvat EKP:n toimivaltaan. Kun jokin euroalueen maa aikoo laskea liikkeeseen 2 euron erikoisrahan, sen on ilmoitettava asiasta Euroopan komissiolle (ei EKP:lle). Komissio julkaisee tiedon monikielisessä Euroopan unionin virallisessa lehdessä (C-sarja).
EKP päivittää eurokolikoita koskevat tiedot verkkosivuillaan EU:n virallisen lehden perusteella. Tiedottaminen, kääntäminen 22 kielelle ja julkaiseminen aiheuttavat väistämättä viiveitä. EKP:n verkkosivujen kolikko-osiota ei siksi aina pystytä päivittämään aivan niin nopeasti kuin käyttäjät toivoisivat.
Jos EKP saa tiedon eurokolikosta, jota ei ole vielä esitelty EU:n virallisessa lehdessä, EKP:n verkkosivuilla julkaistaan kuva kolikosta ja tieto, että Euroopan komissiolta odotetaan vielä vahvistusta.