Muokkaa hakua
Pääsivu Media Oheistietoa Tutkimus ja julkaisut Tilastot Rahapolitiikka Euro Maksut ja markkinat Ura EKP:sssä
Hakuehdotuksia
Järjestä tulokset

Rahapoliittinen katsaus pähkinänkuoressa – heinäkuu 2023

Mitä päätettiin?

Nostimme ohjauskorkoja vielä 0,25 prosenttiyksikköä

Koronnostojen vaikutus alkaa jo näkyä taloudessa. Korkopäätöksiä tehdään sen mukaan, miten inflaatio hidastuu ja talous kehittyy.

Mitä taloudessa nyt tapahtuu?

Talouskehitys on toistaiseksi heikkoa

Rahaa käytetään tavallista vähemmän. Talous piristyy vähitellen sitten, kun inflaatio hidastuu, tulot kasvavat ja tuotanto helpottuu.

Palveluille on edelleen kysyntää

Osittain turistien ansiosta tilanne palvelualoilla on vielä varsin hyvä. Euroalueen tuotteille ei kuitenkaan ole tarpeeksi kysyntää maailmalla, ja se vaikuttaa tavarantuotantoon.

Työllisyystilanne on hyvä

Työttömyyttä on euroalueenkin mittapuulla poikkeuksellisen vähän. Työmarkkinatilanne on vahva, ja etenkin palvelualoilla uusia työpaikkoja on ollut tarjolla runsaasti. Kehitys ei kuitenkaan voi jatkua ikuisiin.

Inflaatio on hidastunut, muttei riittävästi

Energian hinta laskee edelleen, mutta ruoka kallistuu koko ajan (joskaan ei yhtä paljon kuin vielä jokin aika sitten), ja samoin matkustaminen. Yritykset nostavat hintoja pystyäkseen tekemään voittoa siitä huolimatta, että palkat nousevat.

Korkojen noustessa yhä harvempi ottaa lainaa

Yritykset pyrkivät selviytymään kuluistaan ilman lainarahaa, eikä investointeihinkaan haluta ottaa lainaa. Myös asuntolainan ottamista harkitaan tavallista tarkemmin, kun lainakustannukset nousevat.

Yksityiskohtaisempaa tietoa

RAHAPOLIITTISET PÄÄTÖKSET

Tutustu EKP:n neuvoston viimeisimmässä kokouksessaan tekemiin päätöksiin ohjauskoroista ja muista rahapolitiikan välineistä.

Lehdistötiedote

RAHAPOLIITTINEN KATSAUS

Tutustu viimeisimpien rahapoliittisten päätösten perusteluihin.

Rahapoliittinen katsaus
YLEISTAJUISTA OHEISTIETOA
LUE LISÄÄ
Mitä on rahapolitiikka?